Lahjoita Saunapedialle - sinä voit auttaa Saunapediaa luomaan maailman yksityiskohtaisimman sauna-aiheisen tietosanakirjan  

Rummukkajärvi

Saunapediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rummukkajärvi
Paikkakunta Vähäkyrö
Nykyinen maasto peltoa
Kuivattu 1892–1897
Kuivaaja(t) Järvenkylän ja Merikaarron kyläläiset
Alkuperäinen pinta-ala 42 ha
Maaperä liejusavea[1]

Rummukkajärvi (myös Rumukkajärvi tai Ramukkajärvi, nykykartassa vain Järvi) on entinen järvi Vähänkyrön Järvenkylässä; se on kylänsä nimikkojärvi, vaikka se kuivattiinkin 1800-luvun lopulla. 1930-luvulla Rummukkajärvi pääsi otsikoihin, kun vesijättömaalta löydettiin muinaisen veneen jäänteet.

Maantietoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rummukkajärvi oli keskikokoinen, noin 42 hehtaarin laajuinen,[2] mutta ilmeisesti matala järvi. Useat pienet lahdet tekivät siitä muodoltaan tähtimäisen. Pitäjänkartan perusteella järven luoteisnurkassa, luusuan lähellä, oli pari pientä saarta. Itäosastaan Rummukkajärvi oli yhteydessä pienempään järveen, joka sijaitsi sen kaakkoispuolella. Pienemmästä järvestä ei ole mainintoja, mutta ilmeisesti sekin on kadonnut kuivauksessa.

Rummukkajärvi sijaitsi vain hieman yli kymmenen metriä merenpinnan yläpuolella, joten se erkani merestä luultavasti noin 450–800 jaa. Tätä ennen se oli osa leveää salmea, jossa vesi pääsi virtaamaan vapaasti etelä-pohjoissuunnassa. Kun maa nousi ja Rummukkajärvi muodostui, lasku-uomaksi valikoitui pohjoinen vesireitti, josta nykyään ovat jäljellä Kotkannevanoja ja Vassorinlahti. Aluksi koko Kotkanneva oli merenlahtea, ja Rummukkajärvi oli yhtä lähellä Kyrönjokea kuin merta. Maankohoamisen jatkuessa lahti kuitenkin vetäytyi, ja 1800-luvulla järvi oli noin kaksi kertaa lähempänä Kyrönjokea kuin Vassorinlahtea.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuivaus 1892–1897[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rummukkajärvi kuivattiin vuosina 1892–1897 rakennusmestari Jaakko Kosken johdolla.[5][6] Osakkaita olivat Merikaarron ja Järvenkylän kyläläiset.[7] Kuivaukseen ei käytetty järven luonnollista lasku-uomaa vaan aiemmin kaivettua Kyrönjokeen laskevaa ojaa. Ojaa syvennettiin ja suoristettiin, jotta saatiin aikaan 3,3 kilometriä pitkä ja 1,2 metriä järven pohjaa syvempi kanava.[8] Kuivauksen hyötyalue oli 318 hehtaaria, mihin sisältyy 42 hehtaarin järven lisäksi ympäröiviä soita.[2][9] Valtio antoi määrärahaksi 26 400 markkaa, joista noin kaksi kolmasosaa piti osakkaiden maksaa takaisin.[2][7][10]

Järvi myöhemmin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1970 peruskartassa Rummukkajärvi on kokonaan peltoa, ja sinne johtaa Järvenkylästä alkava tie.[11] 1980-luvulla tätä peltoaukeaa laajennettiin raivaamalla järven eteläpuolella olevaa Rummukkanevaa.[12] Aiemmin järven vesijättöä pitkälti noudattanut peltoalue muutti muotoaan nykyisenlaiseksi (kts. kartat yllä).

Airo- ja venelöydöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanavan kaivuun yhteydessä, Jaakko Kosken muistin mukaan kevätkesällä 1894, löytyi puoli kilometriä Rummukkajärven eteläpuolelta airo. Se oli pystyssä suon pohjassa, ja sen päällä oli turvetta ainakin 1,5 metriä. Airo nostettiin päivänvaloon kuivumaan, ja iltaan mennessä se oli jo kuivunut kevyeksi. Se halkeili, mutta säilytti kuitenkin muotonsa. Airo oli taitavasti tehty, ja siinä oli vuoltu kädensija. Airossa oli kulumisen merkkejä, joten se oli ollut pidemmän aikaa käytössä.[13]

Airo vietiin ”Upseeri-Myntin” taloon, jossa se aseteltiin liiterin orsille. Koski kirjoitti löydöstä sanomalehti Pohjalaiseen ja teki ilmoituksen maanviljelyinsinöörille. Muinaislöytö ei kuitenkaan herättänyt kiinnostusta, ja vuosikymmenien kuluessa airo ehti hävitä kokonaan.[13]

Kun Viljo Jussila 5. elokuuta 1932 löysi ojankaivuutöiden yhteydessä veneen jäänteet, oli arvostus muinaisjäännöksiä kohtaan ehtinyt kasvaa.[14] Löytö tehtiin Jussilan niityltä Rummukkajärven vesijätöltä 130 senttimetriä paksun turpeen alta. Irrallisia paloja veneestä lähetettiin Kansallismuseoon, ja löydöstä ilmoitettiin Museoviraston edeltäjälle eli Muinaistieteelliselle toimikunnalle. Toimikunta antoi venelöydön tohtori Itkosen tutkittavaksi.[15]

Vene oli seitsemän metriä pitkä ja 1,35 metriä leveä.[16] Se oli kaiverrettu puunrungosta, mutta reelinkiin oli käytetty myös lautoja, jotka oli sidottu pajuilla tai juurilla. Itkosen mukaan vene on vähintään tuhannen vuoden ikäinen. Samanlaisia veneitä oli aiemmin löydetty Kuhmoisista ja Säkkijärveltä, ja ne edustavat Suomen vanhinta tunnettua venetyyppiä. Veneitä on voitu käyttää kalastukseen ja hylkeenpyyntiin sekä merellä että järvissä.[15]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maankamara Viitattu 18.11.2021.
  2. 2,0 2,1 2,2 22.8.1896 Wasa Nyheter no 194, s. 2 Viitattu 24.9.2021.
  3. Digitaaliarkisto Viitattu 24.9.2021.
  4. [Kalmbergin kartasto Vaasa, Mustasaari, Laihia, Maalahti, Isokyrö, Vähäkyrö, Vöyri] (Suomi; maastokartat; kartat) 6.5.1855. Viitattu 24.9.2021.
  5. 8.7.1933 Vaasa no 154, s. 5 Viitattu 24.9.2021.
  6. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/139880/5106tie.pdf?sequence=1&isAllowed=y
  7. 7,0 7,1 7.7.1897 Finlands Allmänna Tidning no 153, s. 1 Viitattu 24.9.2021.
  8. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/161634/xtvr_189700_1899_dig.pdf?sequence=1&isAllowed=y
  9. 4.6.1899 Wasa Nyheter no 127, s. 2 Viitattu 24.9.2021.
  10. 21.8.1896 Hufvudstadsbladet no 192, s. 1 Viitattu 24.9.2021.
  11. Vanhat kartat Vanhat kartat - Suomi. Viitattu 24.9.2021.
  12. Tarinoita elävästä elämästä Viitattu 24.9.2021.
  13. 13,0 13,1 4.7.1933 Kansan Työ no 150, s. 3 Viitattu 24.9.2021.
  14. 10.8.1932 Tammerfors Aftonblad no 111, s. 1 Viitattu 24.9.2021.
  15. 15,0 15,1 17.10.1932 Tammerfors Aftonblad no 147, s. 1 Viitattu 24.9.2021.
  16. 4.7.1933 Kansan Työ no 150, s. 3 Viitattu 24.9.2021.